29. marraskuuta 2008

Kiitos vierailuista

Teitä on ollut yli 27 600 kahden vuoden aikana. Nämä kartat kannattaa laittaa talteen, sillä ne arkistoidaan ja aloitetaan alusta. Kokonaiskävijämäärän näkee kuitenkin ClustrMaps sivulta sivupalkista, arkistointi.

25. marraskuuta 2008

Lasten jouluikkuna

Lasten jouluikkuna

Näyttää siltä, että jänisemon emännöimä kahvilakin on lumen peitossa. Stockmannin lasten jouluikkuna on tänä vuonna teemaltaan historiaa ja talvista fantasiaa. Eläimiä ja nukkeja vanhanaikaisessa kaupungissa. Ikkunassa on muitakin "nukkekoti" -asetelmia. Tällaista ei ole muistaakseni ennen ollut, jos ei ole ollut 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta. Osa eläinten majoista on pienten lasten katseen tasolla, niin alhaalla, että aikuinen joutuu kyykistymään tai polvistumaan niitä valokuvatessaan.

Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.

24. marraskuuta 2008

Blogit jouluasussa

Aurora-blogi on jouluasussa. Kotisivuilla on joulubanner, jonka muokkaaminen ei ollut helppoa, vaikka keksin, että sen saa Flickrin mosaiikin tekijän avulla. Oli vaikeaa saada banner sopivan kokoiseksi.
Joulujuttuja löytyy täältä lipaston laatikoista.