Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokasali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokasali. Näytä kaikki tekstit

9. kesäkuuta 2007

Nukketalon huonekalujen tekeminen

First dining room was small

tuolit on päällystetty

Huonekalujen maalaminen ja verhoilu sujuu kyllä olohuoneen nurkassakin ja yksinkertaisilla työvälineillä. Uudistin kirpputorilta ostamani kaluston, ja se muuttui aivan kuin uudeksi. Olen katunut sitä, että maalasin huonekalut sinisiksi, sillä valkoisina ne sopisivat paremmin mihin hyvänsä huoneeseen. Huonekelujen valmistaminen onkin kokonaan eri juttu.

Nukkekoti Väinölä on eräs kauneimmista nukkekodeista, joita netistä löytää. Sen nukkekodin ja blogin tekemiseen on vaadittu taiteellisuutta, aikaa ja ammattitaitoa. Maria on koulutukseltaan artesaani-puuseppä ja atk-insinööri. Uusimmassa kirjoituksessa hän kertoo yksityiskohtaisesti siitä, mitä työkaluja tarvitaan nukketalon huonekalujen valmistamiseen. Kannattaa lukea se kirjoitus, jos aikoo aloittaa uuden projektin.

Katselin hiukan työvälineiden hintoja netistä. Voi ostella hyvällä omallatunnolla valmiita huoneklauja. Tietenkään ei saa yhtä yksilöllisiä. Mutta kaikkea ei voi saada. Kerrostalossa asuva joutuu tyytymään valmiiseen tavaraan. Toinen ratkaisu on käyttää esmerkiksi tukevaa pahvia, pehmusteita ja verhoilua kuten olen käyttänyt viktoriaanisessa sohvassa.
Tee itse sohva nukketaloon

I found the perfect ribbon for the dollhouse sofa

Siitä on kuva myös käsityöblogissani, sillä siihen aikaan minulla ei vielä ollut tätä erillistä nukketaloblogia. Siellä löydät sivupalkissa olevien hakusanojen avulla kirjoituksia ja kuvia nukkekodeista.

3. marraskuuta 2006

Aikamoinen urakka


tuolit on päällystetty
Originally uploaded by amnellanna.

Innostuin maalaamaan ruokasalin seinät ja kalusteet sinisellä. Tarkoitukseni oli maalata ne vaaleansinisiksi, mutta ostamani maalipurkki oli niin pieni, että tavaratalon maalinsekoituskone ei saanut siitä tätä vaaleampaa.

Oli paljon työtä ja monta maalikerrosta, ennen kuin kalusto muuttui tällaiseksi. Matto on Minimaailmasta. Sermin olen tehnyt itse monta vuotta sitten. Tuolien päällyskankaan sain kirpputorilta ostetusta puserosta.

Ensimmäinen kerros maalia


First layer of light blue paint
Originally uploaded by amnellanna.

Maali tekee ihmeitä


2nd layer of paint
Originally uploaded by amnellanna.


Toinen kerros maalia menossa sekä seinissä että huonekaluissa. Tuoleista puuttuvat vielä päällysteet.

Kirpputorikaappi muuttui


This looks tidy.
Originally uploaded by amnellanna.

Tyylikkäin aika tyhjänä


The floor needs paint or carpet
Originally uploaded by amnellanna.

Maalasin ruokasalin seinätkin sinisiksi.

Sininen astiakaappi


astiakaappi
Originally uploaded by amnellanna.

Tämä kaappi kuuluu myös ruokasalin kalustoon, jonka maalasin ja kunnostin.

1. lokakuuta 2006

Auroran ja Thomasin koti

This is Aurora's home

DSC04814

Aurora says: This is my old dining room furniture

nukketalon tuoli uudistettuna

Ruokasalin kalusto on maalattu siniseksi ja tuolit on päällystetty.

tuolit on päällystetty


astiakaappi

The dining room furniture was renovated and painted light blue.

Finally wallpaper

Molly, Thomas and Aurora in the blue breakfast room that is next to the kitchen.
Molly, Thomas ja Aurora sinisessä aamiaishuoneessa keittiön vieressä.


tiles, tiles

The kitchen
Keittiö

Vihdoinkin oma kirjoituslipasto

The writing cabinet
Kirjoituslipasto

Parlour

The parlour
Sali

DSC04817

Aurora's friend Molly playing the piano.
Auroran ja Thomasin ystävä Molly soittaa pianoa salissa.

whatnot, writing cabinet, palm etc

The new dining room furniture
Uusi ruokasalin kalusto

Étagère, whatnot

What-not in the dining room
Koriste-esinekaappi


A more comfortable bedroom

Molly reading to the neighbour's little daughter in the bedroom

Victorian curtains

Victorian curtains for the bedroom

DSC04787

Molly in the bathroom

My daughter's old dollhouse furniture

Molly vierashuoneessa. Guest room