20. elokuuta 2007

Auroran pähkinäpuinen päästävedettävä sänky



1900-luvun alun maailma sopii hyvin nukkekoteihin. Otin kuvan eräässä pienessä kanadalaisessa museossa. (Herttainen tummatukkainen museo-opas on ollut Aurora-kirjojeni palvelustyttö Maryn esikuvana ulkomuodoltaan ja olemukseltaan.)



Mietin mahtaako nukketalojen laittamisesta tulla loppua. Ostin tämän sängyn sunnuntaina Lohjan markkinoilta. Tänään tajusin, että juuri tällaisesta sängystä kirjoitin yli 15 vuotta sitten:

"Aurora alkoi kyllästyä näyttelemään oppimatonta palvelustyttöä ja toivoi, että hän olisi ollut kotona ja istunut keittiössä Hilman luona matalalla jakkaralla selkä vasten lämmintä hellanuunia lukemassa jotain hauskaa kirjaa. Eniten hän olisi halunnut olla omassa huoneessa, nukkua omassa pähkinäpuisessa päästävedettävässä sängyssä tummanpunaisen tikatun silkkipeiton alla ja herätä aamulla kotona, ja kaikki olisi ollut vain unta - Thomaskin."
Aurora. Vaahteralaakson tyttö. Kirjapaja. 1991 (2. painos 1992), sivu 154.

Tämä voisi olla pähkinäpuinen päästävedettävä sänky huvilassa Savossa, jonne Auroran perhe oli muuttanut, kun Auroran isä menetti virkansa sortovuosien hulinassa. On niin paljon kauniita nukketalon tavaroita, jotka sopisivat 1900-luvun alun suomalaiseen kotiin.

Tässä samassa kirjassa on kuvattu myös 1900-luvun alun viktoriaaninen kartano Torontossa (mallina Spadinan kartanomuseo ja siitä kertova kirja). Kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut" on taas Auroran pietarilaissyntyisen tädin ja tämän miehen puutalo Bulevardilla. "Auroran ja villikyyhkysten" tapahtumapaikka on myös Vaahteralaakson/Ruusulaakson kartano. Siinä kuvataan myös englantilaistyylinen "cottage".

Lue lisää Aurora-blogista, jossa on linkkejä mm Spadinaan ja kanadalaisiin 1900-luvun alun keittiöihin yms.

17. elokuuta 2007

Kaunista tulostettavaa




Tulosta kaakelinäytteiden kuvia nukketaloosi. Tulostin juuri äsken täältä arkin sinivalkoisia viktoriaanisia kaakeleita. Niitä on monia muitakin tyylejä. Joistakin on vain yksityisten kaakeleiden kuvia, joistakin arkkeja (asennusnäyte). Jos kaakelit ovat liian suuria nukketaloon, pienennä ne, ennenkuin tulostat koko arkin tai ryhmän yksityisten kaakeleiden kuvia.

Kuvat kannattaa tulostaa hiukan vahvemmalle tulostipaperille, jotta ne kestävät käyttöä. Sitten ne voi kiinnittää esimerkiksi askartelulakalla. Pidä ikkuna auki - tuoksu on hyvin voimakas. Jos on lasertulostin, kuvat kestänevät sellaisinaan.

(Lasertulostinta käytettäessäkin täytyisi pitää ikkuna auki tai järjestää muuten kunnollinen tuuletus. Tästä asiasta oli varoitus englantilaisissa sanomalehdissä jo monta vuotta sitten. Miehelläni oli kopio siitä toimistonsa seinällä pitkään, mutta se katosi toimistoremontin yhteydessä. Mutta nythän samasta asiasta on kirjoitettu Suomessakin.)

Nukketalolinkeistäni löydät paljon muutakin tulostettavaa.

Auroran talon kylpyhuoneen tapetit ja lattia ovat netistä tulostettuja ja askartelulakalla kiinnitettyjä.

Pehmoleluja toimistossa









3. elokuuta 2007

Uusi hieno nukkekotiblogi



Kuva: Dover [blogi on sukettu salasanalla]

Satuin löytämään Mymmelin nukketaloblogin "The Frost White Hall". [blogi on sukettu salasanalla]

"The Frost White Hall" sijoittuu 1700-1800 -lukujen vaihteeseen eli Jane Austenin aikaan ja Bathiin.

Hyviä ideoita on muun muassa "nuken kauneusleikkaus" eli miten tehdä pullukkanukesta sutjakka neito.