Vanhat kuluneet teddykarhut ovat suloisia. Kaipaan vieläkin sitä isoa ja ystävällistä nallea, jonka ostin vanhimmalle lapsellemme, kun tämä oli vielä pieni lapsi. Olin tulossa Porthaniasta luennolta ja näin Ateneuminkujan askarteluliikkeen ikkunassa ystävällisen tuuheakarvaisen vaaleanruskean teddykarhun. Se tuntui heti omalta. Kyllä sillä leikittiin meidän talossa. Nuoremmat lapset leikkivät sillä sen jälkeen kun vanhin oli tarpeeksi iso lainatakseen sitä.
Eräänä päivänä sanoin, että tämä hieno nalle täytyy säästää ja laitoin sen muovipussiin ja kaappiin. Silloin pienin lapsistamme alkoi itkeä ja sanoi, että nalle tukehtuu. Niin nalle jatkoi leikkejä ja lopulta hajosi eli tuli loppuunrakastetuksi.
Se nalle tuntuu kuin kadotetulta lapselta, jota etsin yhä. En ole löytänyt samannäköistä nallea mistään. Siitä ei ole jostain syystä edes valokuvaa. Se on säilynyt mielessä täydellisenä nallena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti