14. toukokuuta 2008

9. toukokuuta 2008

Valokuvablogi



Olen aloittanut valokuvablogin. Vihdoinkin. Kokoan siiihen eri aiheista ottamiani valokuvia. Ensimmäisinä ovat vuorossa nukkekodin siniset kalusteet. Sininen. Niitä pääsee katsomaan myöhemmin hakusanojen kautta.

8. toukokuuta 2008

Sivupalkin kuviin linkit



Eräs asetelma, josta on vain muisto eli tämä valokuva jäljellä. Koirataulukin on kadonnut.

Nukketaloharrastuksella on minihistoriaa, kun sitä dokumentoi, ottaa valokuvia ja laittaa blogiin ja muuallekin talteen.

Olen vähitellen toipumassa kiusallisen ärhäkästä flunssasta. Alussa se vaikutti tavanomaisen lievältä, jollainen flunssa minulla yleensä on, tarvitsen vain lepoa. Sitten tulivat kaikki klassiset oireet. Nyt on olo sen verran parempi, että olen jaksanut opetella jotain uutta tällä tietokoneella. Sivupalkin kuviin on liitetty linkki, joten niistä pääsee katsomaan joko samaa kuvaa suurempana tai aivan muita kuvia.

Esimerkiksi keittiökuvasta pääsee aivan uuteen Flickr-kansioon, jossa ovat kaikki 1:12 keittiötäni kuvattuina. On ihan ikävä kellonsoittajaa ja hänen kaunista punatukkaista vaimoaan, joka pyörtyi kun miehen laittama ruoka oli niin mahdottoman hyvää. Olisiko kyseessä munakoisoruoka, jonka nimikin on "imaami pyörtyi" - samasta syystä, oli ihanan hyvää. Minulle kaikki maistuu nyt samalta eli ei miltään. Vain ruoan rakenne ja väri ovat olemassa.

Uuteen blogilistaan en ole jaksanut vielä perehtyä. Taidan omalta osaltani antaa heille vielä lisäaikaa saada siitä toimiva.

5. toukokuuta 2008

Interaktiivinen kierros nukkekodissa

Pistäydy englantilaisessa nukkekodissa. Joku talon asukkaista opastaa. Parasta oli mielestäni kuitenkin paluu yksin yläkerrasta alakertaan, kuulla askeleet, nähdä varjot seinillä. Lähde tutustumaan. Valitse nuolilla suunta ja käy vielä uudestaan jossain huonessa Quicknavilla.
Musiikkia.

4. toukokuuta 2008

Vaaleanpunainen talo New Orleansissa


New Orleans a pink house
Originally uploaded by amnellanna

Kuin nukkekoti oli tämä ihastuttava neworleansilainen talo. Uskon, että tällainen kevytrakenteinen puutalo tuhoutui kokonaan suuressa tulvassa.

Teimme koko perhe 1980-luvun lopulla pitkän telttailumatkan alas Missisipin rantaseutuja. New Orleans jäi mieleen Missisipin helmenä. Asuimme New Orleansin lähellä entisen plantaasin mailla leirintäalueella.

Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa muitakin New Orleansin kuviani. Siellä on mm kuva plantaasin puistosta.

Aurora-nukke pinkissä juhlamekossa


Aurora-nukke näyttelyssä
Originally uploaded by amnellanna

Jaana Perttulin Aurora-nukke pääsi lehteen, kun Aurora-kirjoista oli näyttely "Palvelustyttöjä ja herrasneitejä 1900-luvun alussa Torontossa ja Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa 1990-luvulla.
Tuo puinen penkki oli tyylikäs. Jaana Perttulin sisar omistaa Aurora-kirjojen henkilöiden mukaan tehdyt nuket.

(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Valokuvat nukkekodissa


IMG_0388
Originally uploaded by amnellanna

Sisareni lapsuudenkuva.