On mukavaa lämmitellä käsiä takan ääressä pitkän kävelyretken jälkeen.
29. joulukuuta 2007
Tuomaan päivän kakku
-Thomas, tämä on nimipäiväkakku, sanoi Aurora. - Marie ja minä olemme leiponeet sen sinun nimipäiväsi kunniaksi.
28. joulukuuta 2007
Nalle ikkunassa
Vanhat kuluneet teddykarhut ovat suloisia. Kaipaan vieläkin sitä isoa ja ystävällistä nallea, jonka ostin vanhimmalle lapsellemme, kun tämä oli vielä pieni lapsi. Olin tulossa Porthaniasta luennolta ja näin Ateneuminkujan askarteluliikkeen ikkunassa ystävällisen tuuheakarvaisen vaaleanruskean teddykarhun. Se tuntui heti omalta. Kyllä sillä leikittiin meidän talossa. Nuoremmat lapset leikkivät sillä sen jälkeen kun vanhin oli tarpeeksi iso lainatakseen sitä.
Eräänä päivänä sanoin, että tämä hieno nalle täytyy säästää ja laitoin sen muovipussiin ja kaappiin. Silloin pienin lapsistamme alkoi itkeä ja sanoi, että nalle tukehtuu. Niin nalle jatkoi leikkejä ja lopulta hajosi eli tuli loppuunrakastetuksi.
Se nalle tuntuu kuin kadotetulta lapselta, jota etsin yhä. En ole löytänyt samannäköistä nallea mistään. Siitä ei ole jostain syystä edes valokuvaa. Se on säilynyt mielessä täydellisenä nallena.
27. joulukuuta 2007
Joulu nukkekodeissa
Tehdäänkö kierros nukkekotien joulua katsomassa?
Asetelma ja kuva: anna amnell. Osa ryhmästä Tonttujen talossa
Villa Valmanjan herkkiä tunnelmia (ks. myös marraskuu)
Väinölän joulu
Nukkekotien joulu(Nukkekotielämää -ryhmä)
Pienen kodin joulutunnelma Kuin oikea koti..(Like a real home)
26. joulukuuta 2007
Boxing Day
Tapaninpäivä on englanniksi nimeltään Boxing Day. Silloin palveluskunta sai joululahjalaatikon (box). Marie on tainnut saada kirjan joululahjaksi. Hän lukee sitä tapaninpäivän iltana ullakkokamarissa, jota Aurora käyttää päivisin ateljeena.
21. joulukuuta 2007
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin
Tuo kotihin, jos pieneenkin,
nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa
ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan
saa, joulu ihana!
Pimeytehen maailman
tuo taivaan valoa!
En etsi valtaa loistoa
Sibelius, Topelius
Tonttuasetelman koonnut ja kuvannut: Anna Amnell. Ainekset ostettu kaupoista ja kirpputoreilta. Klikkaa kuvia, jotta näet ne suurempina.
Iloista joulua ja onnea vuodelle 2008!
Seimen valmistanut Liisa Tikka: Marjatan seimi.
Tämän blogin jouluaiheiset kuvat ja kirjoitukset.
Joululuettavaa Kirjoituslipastostani
Luminen Helsinki vuonna 1904: Thomas kosimassa Auroraa.
Tämän blogin kuvat: Anna Amnell, paitsi jos eriksen mainittu,
18. joulukuuta 2007
Nannyn huoneeseen lisää ruusuja
Yläkerrassa on roosevelt-ruusutapetein verhottu huone, josta suunnitellaan lastenhoitajajan tai kotiopettajan asuntoa. Nyt sinne on saatu uudet toilettivälineet. Mattokin on harjattu uudella luudalla. Nämä ovat kauan suunnitelmissa olleita ja Marian puodista tilattuja ruusukuvioisia tavaroita.
14. joulukuuta 2007
13. joulukuuta 2007
Ihania jouluasetelmia
Helsingin keskustan Stockmannin perinteisessä lasten jouluikkunassa on tänä vuonna ihastuttavia asetelmiä kuten tämä koti, jossa on kirjasto parvekkeella. Yleensä ikkunan edessä on niin paljon ihmisiä, lähinnä lapsia, että ei pääse lähellekään ikkunaa. Otin tämän kuvan myöhään illalla, kun olimme jokailtaisella iltakävelyllämme.
12. joulukuuta 2007
Pikkupuodin tavaroita
Pohjois-Esplanadilla on pieni kuja ja sen varrella pikkuriikkinen puoti, jossa myydään mm kortteja ja nukketalon huonekaluja. Eilen illalla oli ikkkunassa tällaisia tavaroita.
7. joulukuuta 2007
Misteli
6. joulukuuta 2007
5. joulukuuta 2007
1. joulukuuta 2007
Nukketalon jouluseimi
Tämän jouluseimen henkilöt löytyivät Hietalahden kirpputorilta. Ne ovat täysin oikeaa kokoa 1:12 nukketalooni. Käsityöblogissani on kuvia huovuttamalla tehdystä jouluseimestä, Marjatan seimi, tekijä Liisa Tikka.
30. marraskuuta 2007
Nukketaloon kissing ball
Perinteisesti anglosaksisissa maissa käytetään joulukoristeena misteliä. Sen alla saa suudella. Tapa perustuu vanhaan tarinaan, jonka mukaan muinaiset englantilaiset pitivät misteliä niin pyhänä kasvina, että vihollisetkin heittivät aseensa maahan sen nähdessään ja syleilivät ja suutelivat toisiaan.
Misteli kasvaa Englannissa loiskasvina puiden oksilla. Se on käymässä kuitenkin harvinaiseksi varoittaa Wildlife Trust. Siksi mistelinoksan käyttö täytyisi lopettaa joulutraditioista, kertoo uutinen.
Pohjois-Amerikassahan misteliä ei kasva luonnostaan. Siksi siellä on käytetty alusta asti mistelin asemasta havunoksista tehtyä palloa tai pelkkää havunoksaa, johon on kiinnitetty punainen rusetti tai jokin muu koriste. Mikä hyvänsä oksa käy "mistelinoksaksi" tai kissing- ball -koristeen materiaaliksi.
Tällainen pallo olisi helppo tehdä myös nukketaloon ja ripustaa se ovenkamanasta.
29. marraskuuta 2007
28. marraskuuta 2007
Meidän oma jouluseimi: tietäjät
Kuva: Anna Amnell
Tässä on osa meidän perheen jouluseimestä. Sen ovat valmistaneet poikani ja miniäni. Henkilöiden pohjana on käytetty muovipurkkeja. Päälle on muovattu henkilö das-savesta tms materiaalista. Miniäni muovaili henkilöt, poikani maalasi ne. Seimeen kuuluvat myös Maria, Joosef, Jeesus-lapsi ja Jeesus-lapsen koiranpentu. Kaksi tietäjistä muistuttaa ulkonäöltään seimen tekijöiden Pariisin opiskeluajan tuttavia, nimittäin afrikkalainen tietäjä ja lyhyt mies.
Pientä väkeä
Ravintola Raffaellon ikkunassa on jälleen aito jouluseimi. Siinä on kuvattuna kokonainen kylä, joka elää ihanteellista keskiaikaa. Se on varmaankin ostettu Italiasta.
Klikkaa kuvia suuremmiksi!
Joulu on tulossa
Helsingin joulukadun Aleksin herttaisin yksityiskohta on tämä Stockmannin tavaratalon jouluikkunassa oleva pieni tonttu.
24. marraskuuta 2007
Nukketalo marraskuussa 9
Aurora maalaa ullakkoateljeessa.
Nukketalon tarkistuskuvat. Yhdessä huoneessa lamppu oli putoamassa ja toisessa verhot.
22. marraskuuta 2007
Uudet kotisivuni
nykyinen Kotisivu Kirjoituslipasto
Bloggaamisesta oli hyötyä, sillä perusasiat olivat tuttua. Ylä- ja alapalkissa oleva kuva on osa suurempaa kuvaa, jonka otin viime keväänä tuosta läheltä Johanneksen puistosta. Taivas, puut ja linnut kuuluvat sekä historiaan että nykyhetkeen. Kokeilin toistakin palvelua, joka olisi ollut ehkä vieläkin helpompi, mutta se olisi tullut kalliiksi. Tämä on taas ilmainen, jos ei ota mitään ylimääräistä. Ei tässä mennyt kuin muutama päivä. (jo lakkautettu kotisivu)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Pitäisi laittaa sähkövalot. Olen ostanut muuntajan nukketaloa varten, samoin muutaman lampun.
Nukketalon tapetit on laitettu pahveille (cards)) erään nukketalokirjan ohjeiden mukaan. Tapetit olisi helppo vaihtaa, sillä pahvit ovat kiinni vain muutamasta kohti. Reunanauhat tekisivät talosta siistimmän.
Lattioillakin on keittittiössä ja aamiaishuoneessa irtopäällyste, samoin kylpyhuoneessa. Olohuoneessa, makuuhuoneessa ja ullakolla on vain matot peittämässä käsittelemätöntä lattiaa.
Portaat ovat täysin käsittelemättömät. Antaako niiden tummua luonnollisesti? Nehän voisi maalata ja portaat voisi päällystää "kokolattiamatolla".
Hakuaisin isomman keittiön. Olen nähnyt monissa nukkekotiblogeissa ihastuttavia isoja keittiöitä.
Talossa ovat nyt vain Aurora ja hänen ranskalainen palvelustyttönsä Marie. Thomas on "matkoilla" eli 1500-luvun talossa istumassa ruokapöydän ääressä. Haluaisin oikeastaan Thomasin, joka olisi "oikean" Thomasin näköinen. Ystäviä voisi tulla vierailulle.
Tämä talo on Aurora-kirjojeni henkilöiden Auroran ja Thomasin koti "jossain Euroopassa" 1900-luvun alussa. Koska Aurora on suomalainen, talossa voisi olla suomalaisia huonekaluja ja esineitä: talonpoikaishuonekaluja tai ihana uuni!