22. huhtikuuta 2007

Nukketalokuvat suosituimpia

DSC09999

Klikkaa kuvaa, niin pääset suosituimpaan nukketalokuvia sisältävään kansiooni (My doll's Houses Set).


Minulla on ollut noin puolentoista vuoden ajan digikamera. Kun uusi tietokoneeni hajosi täysin pari vuotta sitten, kadotin suuren joukon kuvia. Sen jälkeen olen tallentanut digikuvat ja skannatut moneen paikkaan, levyille, muistitikuille sekä ilmaisiin että maksullisiin kuvapalveluihin. Osa on yksityisiä kansioita, joihin pääsee salasanalla, suurin osa kuitenkin julkisia.

Kävin äsken läpi Flickrissä olevia kuviani ja huomasin, että nukketalokuvien kansiot ovat suosituimpia. Myös yksityisten kuvien joukossa kuuluvat nukketalokuvat suosituimpiin. Tämä ilahdutti minua, sillä en ole jaksanut tehdä viime aikoina mitään nukketaloilleni. Harrastus syntyi sisareni sairastaessa tavallaan terapiatyönä. Kuvittelin, että kun hän parantuu, tutkimme näitä nukketaloja yhdessä. Sisareni oli hyvin kiinnostunut pukuhistoriasta ja sisustamisesta. Soitin hänelle joka päivä ja kerroin myös, miten tämä asia edistyi.

Sisareni vaikutti myös paljon nuortenkirjojeni syntyyn. Hänen ulkomuotonsa oli osittain esikuvana Auroralle. Hän oli työssä Helsingissä siihen aikaan, kun kirjoitin Kyynärän mittaista tyttöä. Sisareni asui meillä ja luin hänelle melkein kaikki luvut sitä mukaa, kun ne syntyivät.

Sisareni kuoltua olen menettänyt kokonaan kiinnostuksen miniatyyreihin - samoin orkideoihin. Onneksi haluan ottaa valokuvia.

Nämä olivat suosituimpia nukketalokuvia sisältävien kuvakansioiden joukossa. Nimet voivat olla vähän eri muodossa.

Aurora's home (492 katsomiskertaa, omia katsomisia ei lasketa)
My Doll'shouse (301)
My Best Dollshouse pictures (196)
News from the doolshouse. (149)
My Dolls' Houses (137)
Cat in the dollshouse (115)
Before and after (78)
16th century dollshouse (69)
Elämää 1600-luvulla (61)
16th century dollshouse (69)
The Cook. Kokin keittiöt (49)

Yksittäisistä nukketalokuvista suosituimpia ovat olleet nämä.(100-350 views)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei mikään ihme, että kuvasi ovat suosittuja. Olet todella taitava vangitsemaan nukkekodin tunnelmaa! Toivottavasti kiinnostuksesi nukkekoteihin herää henkiin myöhemmin uudelleen. Ehkä on tärkeätäkin pitää hiukan taukoa.

Auringonpaistetta päivääsi ja lämmintä kesätuulta, toivottaa Maria Ja Väinölän väki :)

Anna Amnell kirjoitti...

Kiitos,
Maria ja Väinölän väki.