Taidetta nukketalossa

Aurora, originally uploaded by amnellanna.

Mitähän Auroralla on mielessä, kun hän katselee tyhjää kangasta ullakkoateljeessa?

Sisareni kuva nukketalossa

Olen laittanut nukketalon saliin valokuvan lapsesta. Tämä lapsi oli sisareni. Hänen kasvonsa olivat mielessäni, kun kirjoitin Aurora-kirjoja. Sisareni oli vaalea, hänellä oli suuret kauniit silmät ja hän oli hyvin pieni ja hento tyttö. Hän oli myös hyvin taiteellinen ja samalla tarmokas ja käytännöllinen ihminen, joka ei pelännyt kovaakaan työtä. Näitä ominaisuuksia on Auroralla.



Aurora opiskelee 1900-luvun alussa, sortovuosina taidetta Ateneumissa. Myös sisareni aikoi opiskella taidetta, mutta myös 1970-luku oli poikkeuksellista aikaa. Sisareni lähti kesken pois Ateneumin karsintakursseilta. Onneksi hän sai tehdä työtä suomalaisen designen kulta-ajan tuotteiden parissa.

Aloin tehdä tätä nukketaloa viime kesänä, kun sisareni syöpä uusiutui. Haaveilin siitä, että voisimme yhdessä katsella tätä nukketaloa. Nyt sisareni on tullut mukaan nukketaloon.

Toivon, että voin käsitellä vähitellen iloisempiakin aiheita tässä nukketalossa.

Sisareni on tuossa ylimmässä, mustavalkoisessa kuvassa noin 3-vuotias. Hänen kasvonsa näyttävät yllättävän vakavilta ja aikuisilta, mutta kuvassa, jossa hänen kätensä näkyvät, tulee esille, että hän on vasta pieni lapsi.

Sisareni kävi lukion Helsingissä ja asui meillä. Kotimme oli silloin tämä Kaivopuistosta Etelä-Haagaan tuotu venäläinen dacha. Meillä oli siitä kolme huonetta ja keittiö ylimmässä kerroksessa. Tästä talosta tuli Aurora-kirjoihini terijokelainen huvila. Oikealla sisareni, sydänystäväni.
(kuva poistettu)

Apteekin nalle

Kuva: Anna Amnell
Tämä ystävällinen nalle asustaa Eiran apteekissa Korkeavuorenkadulla.

Nukketalon uusi takka

Klikkaa kuvaa, jotta näet sen kokonaan.

Nukketalon sali näyttää nyt vähän erilaiselta. huonekalujen paikkaa on vaihdettu, sillä saliin on tullut uusi, isompi takka.

Nukketalot terapiana 2

Nukketalot ja miniatyyrit ovat lähellä monen sydäntä. Niiden avulla annamme sisäisen lapsemme elää. Niiden avulla voi ilmaista monenlaisia tunteita, joita olisi vaikeaa tai raskasta käsitellä muuten. Ne ovat hyvää terapiaa.

Ajattelen sitä huippunerokasta amerikkalaista lääkäriä, joka rakensi vammaisen poikansa kanssa talon alakertaan laajoja maisemia, joissa pienoisihmiset elivät ja kävivät urheita taisteluja. (Terveet nuoret miehet; jatkuva sota sairautta vastaan isän työssä ja pojan elämässä.)

Samallahan tämä nukketaloharrrastus on viehättävää unelmaa. Pienessä mittakaavassa voi toteuttaa sekä hauskanhassuja että taloudellisesti ja muutenkin todellisessa elämässä mahdottomia asioita.

Leikki hoivaa sielua. Näissä kuvissa ovat mukana isosisko ja pikkusisko.

Näillä kuvilla käsittelin ensin alitajuisesti sitten tietoisesti raskasta elämäntilannetta: pikkusiskoni oli vakavasti sairaana. Häntä parannettiin nykyaikaisen lääketieteen kovilla ja tehokkailla hoidoilla.

Näissä kuvissa kaikki on hyvin: isosisko harjaa pikkusiskon kauniita vaaleita hiuksia, lukee hänelle ja vie hänet huviretkelle.




Lisäksi makuuhuonekuvassa ovat yhdistyneet edellinen ja se, että lepäsi vuoteessa sairastamassa keuhkoputkentulehdusta, jota Venäjältä metsäpalosta tullut savu pahensi.

Nukketaloista ei voi eikä pidä tehdä aina tällä tavalla analyysia. On monesti hyvin sattumanvaraista, mitä löytää nukketaloon kirpputoreilta ja kaupoista.

Tavallisesti monet tekijät vaikuttavat. Usein valinnat johtuvat enemmänkin intellektuaalisista kuin emotionaalista syistä (kiinnostus historiaan, sisusustukseen, värikokeiluihin, valokuvausasetelmiin jne.)

Tämä oli vähän eri muodossa kommenttina omassa blogissani sisareni sairauden aikana.

Pulpetti nukkekotina

Tuulikki kertoo näin nukketaloleikistä koululla 1940-luvulla. Äiti oli opettaja, ja keittiöstä päästiin äidin luokkaan. Lapset ja heidän ystävänsä saivat leikkiä siellä kesällä.

"Kesällä koulun vahtimestarin tyttäret Elvi ja Anja sekä Kaija ja minä siirsimme kukin neljän viiden pulpetin rivin itseämme varten äidin luokassa. Sisustimme ne kukin leikkikodiksi kuka minkinlaisia materiaaleja käyttäen: lankarullia, tulitikku- ym rasioita, tilkkuja, paperista tehtyjä huonekaluja ym.

Koulun naapurissa asui ompelija Sohvi Leskinen. Pyysimme ja saimme häneltä vanhoja vieraskielisiä - ehkä ranskalaisia muotilehtiä. Niistä leikkasimme äidin, isän ja lapsia, jotka muodostivat perheen nukkekoteihin. Etsimme arki- ja juhlavaatteet. Meillä oli näin kokonainen kylä luokassa. Nukkeperheet vierailivat toistensa kodeissa ja tekivät monenlaista muuta arkielämään kuuluvaa."

Tuulikki Mäkimattila: "Tuulikin, Kaijan ja Erkin leikit". Osa vastauksesta Kansallismuseon kyselyyn "Leikit ja leikkikalut" vuonna 2003.

Nukketalot terapiana

Otin tämän kuvan pikkusiskostani ensimmäisellä kamerallani. Ostin kameran stipendillä, jonka sain koulusta.

Olen ollut jo kauan kiinnostunut nukketaloista, mutta aloin laittaa niitä vasta viime kesänä, kun sisareni syöpä uusiutui. Tilanne tuntui sietämättömän raskaalta. Pieniin yksityiskohtiin keskittyminen auttoi unohtamaan hetkeksi ikävän tilanteen.

Kuvittelin, että katsomme yhdessä näitä nukketaloja. Vielä vähän yli viikko sitten sisareni näyttikin jo parantuneen, mutta sitten tilanne muuttui.

Miten käy nukketaloharrastukseni? Pystynkö jatkamaan sitä?

Sisareni