2. helmikuuta 2007

Nukketalot terapiana



Otin tämän kuvan pikkusiskostani ensimmäisellä kamerallani. Ostin kameran stipendillä, jonka sain koulusta.

Olen ollut jo kauan kiinnostunut nukketaloista, mutta aloin laittaa niitä vasta viime kesänä, kun sisareni syöpä uusiutui. Tilanne tuntui sietämättömän raskaalta. Pieniin yksityiskohtiin keskittyminen auttoi unohtamaan hetkeksi ikävän tilanteen.

Kuvittelin, että katsomme yhdessä näitä nukketaloja. Vielä vähän yli viikko sitten sisareni näyttikin jo parantuneen, mutta sitten tilanne muuttui.

Miten käy nukketaloharrastukseni? Pystynkö jatkamaan sitä?

Sisareni

9 kommenttia:

meirami kirjoitti...

Hei ja huomenia
Älä hylkää nukkekotiharrastustasi. Nukkekotisi ovat aivan satumaisia. Uskon, että tuollainen tekeminen auttaa suruun. Ainakin itse olen kokenut surun keskellä juuri kätten työn lohdullisuuden. Synnytin aikanaan kuolleen tyttären. Voi kuulostaa hullulta, mutta aloin ommella pieniä mekkoja ja essuja. Neulasin ne makuuhuoneen seinille ja sain niistä suurta lohtua. Nyt mekkoja käyttää jo toinen sukupolvi.

meirami kirjoitti...

Hei
Älä jätä harrastustasi. Nukekotisi ovat satumaisen ihania.
Olen itse kokenut, että kätten työ auttaa suuressakin surussa. Jos et jaksa heti, ehkä myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Meirami,

Sinun surusi on ollut suunnaton. Oli hyvä, että pikkuinen sai mekkonsa ja essunsa.

Saa nähdä, mihin minun harrastukseni suuntautuu.

Sisareni vaikutti myös Aurora-kirjojen syntyyn, hänen ulkomuotonsa ja taiteellisuutensa.

Blogisisko

meirami kirjoitti...

Piti siis laittaa vaan yksi kommentti, mutta tapani mukaan kompuroin jotenkin ja pistin toisen.
Kuollut lapsi on kumminkin vain haaveiden ja toiveiden kuolema. Kun aikuisen menettää, menettää niin paljon, paljon enemmän.

Anna Amnell kirjoitti...

Se on yksi näkökulma. Toinen näkökulma on se, että lapsen syntyminen kuolleena on vielä suurempi onnettomuus, sillä hän ei saanut elää ollenkaan.

Blogisisko

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja jaksamista sinulle. Ja toivottavasti saat voimia jatkaa nukkekotiharrastustasi. Käsillä tekeminen on valtavan terapeuttista.

Olet monilahjakkuus-hyödynnä sitä voimavaranasi!

Maria
http://nukketalo.vuodatus.net

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Maria, rohkaisusta. On kulunut vasta yksi viikko sisareni kuolemasta. Pakkohan tähän on tottua. Uskon, että elämänilokin palaa vähitellen.

Blogisisko

Anonyymi kirjoitti...

Olen pahoillani menetyksestäsi! Voimia! Älä jätä silti harrastustasi!

t.Lissu
http://lill1.vuodatus.net/

Anna Amnell kirjoitti...

Koetan jatkaa vähitellen. Sillä välin on hauskaa käydä katsomassa muiden nukkekoteja. Ihastuin nukkekotisi keittiön puusohvaan. Sellainen pitäisi saada mahtumaan.